Siirry sisältöön
Avaa navigointi
2_BER0415.jpg 2_BER0415.jpg

RQI: Resuscitation Quality Improvement

Palvelut ja ohjelmat

Uusi elvytyskoulutusmenetelmä

Nykyisen elvytyskoulutuksen yleiset haasteet

Laatu

Monet terveydenhuollon ammattilaiset eivät suorita elvytyksiä tavanomaisena osana kliinistä työtään, ja harvoin vuoden tai kahden vuoden välein toistuvien kurssien ulkopuolella (1). Tutkimukset osoittavat, että PPE:n vaatimat painelu- ja puhallustaidot heikkenevät, mikäli niitä ei käytetä, samoin kuin niiden laatu. Taidot saattavat käyttämättöminä heiketä jo kolmen kuukauden kuluttua koulutuksesta (2).

Vaatimustenmukaisuus

Kuinka terveydenhuoltolaitokset pystyvät varmistamaan laadukkaan elvytyksen ja osoittamaan, että protokollaa noudatetaan? Kiireiset terveydenhoidon ammattilaiset käyttävät tällä hetkellä lukemattomia tunteja kootakseen tietoa ja dokumentoidakseen elvytyskoulutuksiin osallistumista raportointia varten.

Kulut

Perinteinen painelu-puhalluselvytyskoulutus aiheuttaa suoria kustannuksia, jotka syntyvät henkilökunnan osallistumisesta ulkoisiin koulutuksiin sekä kouluttajille maksettavista palkoista. Niiden lisäksi se aiheuttaa epäsuoria kustannuksia, kuten henkilökunnan töistä poissaoloaikoja, jotka lisäksi voivat johtaa potilaiden hoidon heikentymiseen.

AFMOBQIM.jpg
Estação RQI sob a perspectiva de feedback do aluno

RQI-ohjelma on suunniteltu vastaamaan näihin haasteisiin

AGLYXSIU.jpg

Laerdal Analytics – tukee vaatimusten mukaisuutta ja laadun parantamista

RQI toimitetaan tehokkaiden tiedonhallintatyökalujen, kuten oppimishallinta- ja analyyttisten työkalujen, kanssa.
Harjoittelija saa reaaliaikaista palautetta elvytyssuorituksestaan ja ratkaisun avulla on mahdollista saada visuaalinen analyysi organisaatioiden, osastojen ja eri yksilöiden suorituksista, joita voidaan seurata. Nämä raportit tunnistavat lisäksi laadunparannustoimenpiteitä kaipaavat osa-alueet, joka on erittäin arvokasta tarkastusten ja johdon raportoinnin kannalta.

ABUNOCGA.jpg

Paikan päällä tapahtuva koulutus – kustannusten vähentämiseksi ja potilaiden hoitoajan lisäämiseksi

RQI-asemilla koulutus on itseohjattavissa ja riippuu koulutettavasta henkilöstä. Näin terveydenhuollon henkilökunta voi pysyä työpaikallaan ja suorittaa koulutuksen paikassa, joka on heille käytännöllisin, juuri heille sopivana ajankohtana. Jo käyttöönotettujen RQI-ohjelmien tallennetuista tiedoista käy ilmi, että koulutusta suoritetaan vuorokauden ympäri, suosituimpien aikojen osuessa vuorojenvaihtoaikoihin.

Tämä säästää myös kurssinvetäjien ja lääkärikunnan kouluttajien aikaa ja rahaa, koska he voivat keskittää resurssinsa ryhmäkoulutukseen ja riskialueisiin perustaitojen sijasta.

Oletetaan, että vuosittain on 1 000 henkilökunnan jäsenelle tarjottava kullekin 3,5 tuntia peruselvytyskoulutusta. RQI-ohjelmalla koulutusta voitaisiin vähentää vähintään yhdellä tunnilla henkilöä kohden. Tämä tarkoittaa tuhannen tunnin säästöä vuodessa.

Tuhat lisätuntia potilaiden hoitoon.

RQI toiminnassa

Texas Health Resources, USA

Texas Health Resources, USA

Kaksi vuotta RQI-ohjelman toteuttamisen jälkeen Texas Health Resources -sairaala Teksasin Dallasissa on saavuttanut:

  • 98 %:n kurssin suorittamisasteen neljännesvuosittain
  • 250 000 $:n vähennyksen elvytyskoulutuskustannuksissa
  • 21 % kohonneen eloonjäämisprosentin

Texas Health Resources -henkilökunta on hyväksynyt täysin RQI-ohjelman, eikä heidän keskuudessaan juuri esiinny halua palata takaisin luokkaopetuspohjaiseen koulutukseen, koska ohjelma saavuttaa heidän tavoitteensa elvytyksen laadun parantamisessa.

Cabrini Health, Australia

Australian Cabrini Health on ottanut käyttöönsä RQI-ohjelman kaikille terveydenhuollon työntekijöillensä kansallisten terveyspalvelujen turvallisuus- ja laatustandardien (NSQHS) noudattamiseksi.

100 %:a henkilökunnasta suoritti koulutuksen, ja tallennetuista tiedoista kävi ilmi, että koulutus tapahtui ympäri vuorokauden, huippujen osuessa vuorojenvaihtoaikoihin.

RQI:n avulla he saivat virallisen “Met with Merit” -hyväksynnän sairaalalleen.

Tutkimusviitteet:

  1. Paramedic exposure to out-of-hospital cardiac arrest is rare and declining in Victoria Australia. Dyson et al. 2015. Resuscitation 89, 93-98.

  2. Part 16: Education, Implementation, and Teams 2010 American Heart Association Guidelines for Cardiopulmonary Resuscitation and Emergency Cardiovascular Care. Bhanji et al. Circulation. 2010;122(suppl 3):S920-S933

  3. Low-Dose, High-Frequency CPR Training Improves Skill Retention of In-Hospital Pediatric Providers. Sutton et al. Pediatrics. 2011;128:e145-e151